Kuukausittaiset arkistot: syyskuu 2017


Vakautta epävarmuuden keskelle

Olin eilen käymässä turvapaikkaa hakevan ystävän kanssa poliisilaitoksella. Kun kutsu poliisilaitokselle tulee, se yleensä merkitsee huonoja uutisia hakemuksen suhteen. Kutsun saamisen ja laitoksella käymisen välinen aika on koettelevaa. No, kaikki meni ihan hyvin, juttu on edelleen käsittelyssä. Ostan iltalehden muutamia kertoja vuodessa. Eilisessä lehdessä kerrottiin eräässä koulussa tapahtuneesta tappelusta. Mukana […]


Timo Lehikoinen on Suomen teologisen opiston uusi rehtori

Timo Lehikoinen valittiin Suomen teologisen opiston uudeksi rehtoriksi ja Suomen Vapaakirkon koulutusjohtajaksi. Hän on toiminut opiston vt. rehtorina viime syksystä asti Simo Lintisen sijaisena. – Kiitos Suomen teologinen opisto ry:n johtokunnalle ja Suomen Vapaakirkon hallitukselle luottamuksesta valitessaan minut rehtorin ja koulutusjohtajan tehtäviin, Timo Lehikoinen kiittelee. Lehikoinen uskoo, että muutoksia opiston arkeen on […]


Israelia siunaamassa

Israelin Ystävät ry:n vuotuinen konferenssi pidettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Pieksämäen Seurakuntaopistolla. Olin siellä minäkin. Tehtävänäni oli tuoda Israelin Ystävien liittohallituksen tervehdys konferenssiin. Tervehdyksessäni muistutin siitä, että kun Israelin Ystävät 109 vuotta sitten perustettiin, yhdistyksen sääntöjen mukainen toiminta-ajatus oli ”toimia evankeliumin levittämiseksi Israelin kansan keskuuteen”. Israelin valtion syntymisen jälkeen sääntöjen tarkoituspykälä […]


Toivon levittäjät

Lähdin mieheni kanssa lähetystyöhön Etelä-Aasiaan vuosituhannen vaihteessa. Lähtömme motiivina oli – ja on yhä edelleen – halu olla viemässä Jumalan sanaa vähemmistökansanryhmille heidän omalla äidinkielellään. Vuosien varrella tehtäviimme kuului muun muassa erilaisten kielten opiskelua ja tutkimusta, aakkoston luomista ja kehittämistä, sekä viimeisimpänä Uuden testamentin käännöstyössä avustamista. Iloitsimme mahdollisuudesta olla viemässä […]